Kesä on kivaa aikaa; tekemistä riittää, eikä aika käy pitkäksi tai olo synkeäksi -ainakaan yhtä helposti kuin pimeään vuodenaikaan. Mikään loputtomien hellepäivien ystävä en kuitenkaan ole. En ole koskaan ollut, eikä minusta liioin koskaan tule, luulisin. Viime kesän kaltaista suvea en totisesti toivo ainakaan taas seuraavaan seitsemään vuoteen. Tokihan minunkin (vielä melkoisen nuoret) luuni lämmöstä nauttivat ja aivot valosta iloitsevat, mutta liikaa on sentään liikaa. On suorastaan masentavaa, kun kukkea luonto kuihtuu ennen aikojaan, herkkä iho palaa hyvistä suojakertoimista huolimatta ja janoiset ihmiset kantavat kaljaa ennätysmääriä marketeista, kun mittari näyttää yli 25 astetta monta viikkoa peräkkäin. Siis eihän sellainen sovi tällä pohjoisen katajaiselle kansakunnalle, ei alkuunkaan. Päähän sellaisesta porotuksesta hajoaa ja mieli mustuu yöttömistä öistä huolimatta, kun vaivautuu rannalla lokoilun lomassa edes hetkiseksi miettimään, mitä sellainen lämpöaalto mahtaa herkälle ekosysteemille saada aikaan.

Tämäkin kesä kulkee jo joutuisasti kohti kesäpäivän seisausta ja Lithaa alias mittumaaria (tai kotoisampaa Juhannusta alias Jussia). Kesän yksi harmillisista puolista lieneekin se, että aikaa kulkee niin nopeaan...vaikka toisaalta niinhän se aina tapaa, kun on hauskaa. Lämpöisiä, auringon anteliaan valon kultaamia päiviäkin on ollut mukavasti, mutta myös sadetta, tuulta ja koleutta. Hyvä niin, nehän kuuluvat olennaisena osana suomalaiseen suveen ja saavat ne satunnaiset hellepäivätkin tuntumaan ihanilta, suorastaan arvokkailta.

Vaihtelevista kesäilmoista voi nauttia -luonnollisesti- vaihtelevin tavoin. Kuumana päivänä on kiva pakata evästä kylmälaukkuun ja suunnata koko perheen kanssa meren rantaan. (Yhtenä tuollaisena nimenomaisena lauantaina tuli heitettyä jo talviturkkikin ja vesi oli suorastaan hämmästyttävän lämmintä!) Toinen varteenotettava vaihtoehto on nautiskella lämmöstä äitikollegojen ja ympärillä viipeltävän lapsilauman kanssa lähipuistossa, jonne joku järkevä puistosuunnitteluosastosta on järjestänyt riittävästi myös viilentäviä varjokatveita. Hyvällä tsägällä puistoruokailu tarjoilee evästyksetkin lapsoselle, tosin näin omasta näkövinkkelistämme katsoen voisi toivoa, että kala- ja kasvisruokia olisi vähän enemmän -ne kun kävisivät meidän lisäksi myös useimmille muille lapsille etniseen tai eettiseen taustaan katsomatta. Arkisten puisto- ja rantsureissujen sijaan voi joskus ottaa ja lähteä vähän kotikontuja pidemmällekin seikkailemaan; Kauppa- tai Hakaniemen tori, Suomenlinna ja Korkeasaari muun muassa olisivat niitä vakikohteita, joissa pitäisi vielä tänä kesänäkin ehtiä visiteeraamaan.

Sadesään sattuessa ei myöskään kannata masentua. Äiti ainakin nauttii välillä mielellään ihan vaan kotona oleilusta ja kirjojen lukemisesta. Niinpä yhden jos toisenkin sadepäivän retken voi suunnata myös kirjastoon, josta niitä kivoja lukuelämyksiä voi haalia koko perheen riemuksi muille vastaaville päiville. BR-lelusta hommattu puuhapöytä takaa tyttärelle riemuisia "ulkoiluhetkiä" omalla parvekkeella silloin, kun kurja sää tai flunssanpoikanen estää muut ulkoilut -vedellähän on aina niin mukava lotrata. Sadepäivien iloja ovat myös kyläilemään kutsutut ystävät tai vastavierailut heidän luokseen. Eilenkin vietettiin hurjan mukava ja (lasten kannalta) vauhdikkaan railakas ilta ystäväperheen luona (onnittelut vaan vielä sinne sille yhdelle synttärisankarille ja kiitokset kaikesta!). Siinä kahvipöydän ääressä turistessa ei kyllä edes muistanut, että ulkona on niin harmaata.

Hmm...millaistakohan säätä huomiseksi on luvassa?