Maailma on tullut kylään. Toukokuun lopun auringossa paistattelee
iloisia ihmisiä; lapsia, aikuisia, vanhuksia. Mustia, vaaleita ja
sateenkaarenkirjavia. Ilmassa on tiettyä tunnelmaa, suuren juhlan humua
ja hyörinää. Avaran tilan Kaisaniemen taivaan alla täyttää
hyväntuulinen puheensorina ja musiikki ja rytmi, joka saa lanteet
keinumaan ja sydämen nauramaan. Tuuli tuo nenään tuoksuja, joista
nousee vesi kielelle; ruokaa maailman monilta kolkilta.
Syömme metrin lakua nurmikolla; vaaleanpunaista, ruskeaa, vihreää ja
mustaa. Lapset keräävät nurmikolta voikukkia ja juoksevat ilmapallojen
perässä, joita leppoisa tuuli kuljettelee. Ystävät siinä ympärillä ja
alkava kesä ja lokkien huuto (se kertoo merestä).
Kotimatkalla Keijukainen nukahtaa rattaisiin istualleen. On ollut
kivaa, mutta raskastakin. Naama on lakusta musta, mutta ilme on
onnellinen, kun kannan hänet vaatteet päällä sänkyyn jatkamaan uniaan.
Seuraavana päivänä ilma on sateinen. Tummat pilvet varjostavat taivaan
ja vähän ennen lähtöä alkaa ripsutella. Sitä ennen ehdimme kuitenkin
tanssittaa nukkea, nähdä tuttuja ja katsella pallopeliä. Lounaaksi
syömme herkullisia kevätrullia ja evääksi tuotua banaania. Matkalla
haaveilen vielä lakusta, mutta ehkä pari metriä kesässä riittää?
sunnuntai, 28. toukokuu 2006
Kommentit