Huhtikuun loppupuolen ilta. Taivas on herkin käsin maalattu akvarelli; hempeitä sinisävyjä ja häivähdys purppuraa siellä, minne aurinko on käynyt mailleen. Lämpimän päivän sulaksi suutelemaan lahdenpohjukkaan on lentänyt jousten pariskunta ja hajanainen parvi sinisorsia. Männikössä poukkoavat jänikset karkuun edellämme, kun koirien kanssa hölkkäämme ylös mereen viettävää kangasrinnettä. Me emme juokse kuntoillaksemme vaan purkaaksemme silkkaa lapsekasta kevään riemua ja pakahduttavaa elämää.

Toissa päivänä näimme jo sitruunasiipisen perhosen, kevään ensimmäisen, ja vielä horroksen jäljiltä tokkuraisen laiskasti surisevan kimalaisen. Kyllä kesä tulee kuitenkin.

Keittiön pöydällä ovat pajunkissat maljakossa puhjenneet hiirenkorvalle. Joskus hajamielisyydestäkin on hyötyä; tarkempi olisi nuokin vitsat kiikuttanut jo aikaa sitten kompostiin ja olisi jäänyt kevään ihme pienoiskoossa näkemättä.

Eteisen naulakosta olen kerännyt pois talvitakit ja -kengät. Toivon, ettei niitä enää ennen ensi talvea tarvitse kaivaa vaatehuoneen kätköistä. Parvekkeeltakin on vihdoinkin kerätty pois myös sinne tähtien lailla tuikkimaan unohtuneet jouluvalot, vaikka appi vitsailikin, että mitä suotta, kohtahan se taas jo joulukin on. Aurinkoisina iltapäivinä olen jo ottanut tavakseni kattaa lounaan itselleni parvekkeelle. Siellä sitten siemailen maitokahviani tai teetäni keltaisten narsissien katveessa kirjaa lueskellen Pikkukeijun nukkuessa päiväuniaan.

Vappukin on tulossa, yksi kevään merkkipaaluista. Emme ole suunnitelleet mitään ihmeellistä. Perheellisenä ei enää polta suonissa se lähes pakonomainen tarve pitää hauskaa -vaikka väkisin. Voi ihan hyvillä mielin päättää pysyä vaikka ihan vain kotona, kaukana känniääliöistä, melusta ja kaaoksesta; roskasta ja jätteestä (kirjaimellisesta ja kuvainnollisesta), joka valtaa keskustan kadut. Mielessä vilistävät hetken sekavana, kirjavana tilkkutäkkinä hurjan nuoruuteni vaput...huh! No, voi sen ajatella niinkin, että hyvä kun ehti nuorena hillua ja sekoilla. Ei tule sitten tarvetta enää myöhemmin heittäytyä epätoivoisella vimmalla etsimään kadotettua nuoruuttaan.

Isovanhempien luona voisi ehkä viikonlopun aikana pistäytyä käymään. Syödä hyvin ja käydä vaikka Keijukaisen kanssa kylvyssä -oma kylpyamme onkin yksi niitä harvoja asioita, jonka puutetta todella suren aika ajoin. Taitavat olla suorastaan uhanalainen laji nykyaikana kerrostaloasunnoissa...sääli, mikään ei lohduta surkeana päivänä kuin kuuma vaahtokylpy, lasi kylmää valkkaria ja juorulehti. Niin vain olen siis minäkin pohjimmiltani heikkona ylellisiin nautintoihin ;)