The Idealist
As an INFP, your primary mode of living is focused internally, where you deal with things according to how you feel about them, or how they fit into your personal value system. Your secondary mode is external, where you take things in primarily via your intuition.
INFPs, more than other iNtuitive Feeling types, are focused on making the world a better place for people. Their primary goal is to find out their meaning in life. What is their purpose? How can they best serve humanity in their lives? They are idealists and perfectionists, who drive themselves hard in their quest for achieving the goals they have identified for themselves
INFPs are highly intuitive about people. They rely heavily on their intuitions to guide them, and use their discoveries to constantly search for value in life. They are on a continuous mission to find the truth and meaning underlying things. Every encounter and every piece of knowledge gained gets sifted through the INFP's value system, and is evaluated to see if it has any potential to help the INFP define or refine their own path in life. The goal at the end of the path is always the same - the INFP is driven to help people and make the world a better place.
Generally thoughtful and considerate, INFPs are good listeners and put people at ease. Although they may be reserved in expressing emotion, they have a very deep well of caring and are genuinely interested in understanding people. This sincerity is sensed by others, making the INFP a valued friend and confidante. An INFP can be quite warm with people he or she knows well.
INFPs do not like conflict, and go to great lengths to avoid it. If they must face it, they will always approach it from the perspective of their feelings. In conflict situations, INFPs place little importance on who is right and who is wrong. They focus on the way that the conflict makes them feel, and indeed don't really care whether or not they're right. They don't want to feel badly. This trait sometimes makes them appear irrational and illogical in conflict situations. On the other hand, INFPs make very good mediators, and are typically good at solving other people's conflicts, because they intuitively understand people's perspectives and feelings, and genuinely want to help them.
INFPs are flexible and laid-back, until one of their values is violated. In the face of their value system being threatened, INFPs can become aggressive defenders, fighting passionately for their cause. When an INFP has adopted a project or job which they're interested in, it usually becomes a "cause" for them. Although they are not detail-oriented individuals, they will cover every possible detail with determination and vigor when working for their "cause".
When it comes to the mundane details of life maintenance, INFPs are typically completely unaware of such things. They might go for long periods without noticing a stain on the carpet, but carefully and meticulously brush a speck of dust off of their project booklet.
INFPs do not like to deal with hard facts and logic. Their focus on their feelings and the Human Condition makes it difficult for them to deal with impersonal judgment. They don't understand or believe in the validity of impersonal judgment, which makes them naturally rather ineffective at using it. Most INFPs will avoid impersonal analysis, although some have developed this ability and are able to be quite logical. Under stress, it's not uncommon for INFPs to mis-use hard logic in the heat of anger, throwing out fact after (often inaccurate) fact in an emotional outburst.
INFPs have very high standards and are perfectionists. Consequently, they are usually hard on themselves, and don't give themselves enough credit. INFPs may have problems working on a project in a group, because their standards are likely to be higher than other members' of the group. In group situations, they may have a "control" problem. The INFP needs to work on balancing their high ideals with the requirements of every day living. Without resolving this conflict, they will never be happy with themselves, and they may become confused and paralyzed about what to do with their lives.
INFPs are usually talented writers. They may be awkard and uncomfortable with expressing themselves verbally, but have a wonderful ability to define and express what they're feeling on paper. INFPs also appear frequently in social service professions, such as counselling or teaching. They are at their best in situations where they're working towards the public good, and in which they don't need to use hard logic.
INFPs who function in their well-developed sides can accomplish great and wonderful things, which they will rarely give themselves credit for. Some of the great, humanistic catalysts in the world have been INFPs.
Jungian functional preference ordering:
Dominant: Introverted Feeling
Auxiliary: Extraverted Intuition
Tertiary: Introverted Sensing
Inferior: Extraverted Thinking
Olen tehnyt vastaavanlaisen persoonallisuustestin monesti aijemminkin, aina kutakuinkin vastaavanlaisin tuloksin. Mikä sai minut kuitenkin tällä kertaa kiinnostumaan aiheesta, oli Annamannan blogista löytynyt postaus samasta aiheesta ja se henkilökohtainen toteamukseni, etten oikein ollenkaan osannut häntä, ystävääni, tuosta tuloksesta tunnistaa.
Mietin, onko omalla kohdallani samoin. Onko oma kokemuksemme omasta persoonallisuudestamme niin subjektiivinen, etteivät läheisemme ja ystävämmekään välttämättä sitä allekirjoita? Näkeekö meistä kukin, sekä itsessämme että toisissa, vain sitä, mitä tahtoo nähdä? Ja onko kenenkään käsitys, näkemys ja kokemuksesta sitten sen enempää tai vähempää oikea tahi väärä, kuin jonkun toisen? Onhan meissä kaikissa toki monta puolta kuitenkin, sielussa ja mielessä kerroksia kuin sipulissa, joita kuorimalla voi saada kyyneleet silmiin, mutta myös nähdä ja oppia aina jotain uutta, niin itsestä kuin muista.
Tietyllä tapaa persoonallisuuskin on aina myös muuttuvainen, muovautuva, muokkautuva, kasvava, kutistuva, syvenevä, kapeneva...harvoin jos koskaan jähmeä ja pysyvä, paikalleen pysähtynyt ja kaavoihinsa kangistunut. Elämä ja kokemukset kasvattavat meitä, muuttavat meitä, kaivavat meitsä esiin uusia puolia, ennen kokemattomia vahvuuksia tai huomaamatta jääneitä heikkouksia -mitä milloinkin, kuta kulloinkin. Minkä elämä silloin tarpeelliseksi katsookaan. Mitä haluaa meille näyttää ja mitä opettaa. Ja kuitenkin, ajattelen, jotain silti pysyy aina samana, säilyy ennallaan. Kätkössä sen kaiken ulkoisen alla, kuin muuttumaton, järkkymätön ydin kuorikerrosten sisässä, alkulähde, josta kaikki saa pohjavireensä ja perusvärinsä. Jotain, jota ei ulkoisilla muutoksilla voida koskaan täysin ohittaa ja sivuuttaa.
Minusta juuri se, ydin, alkulähde, peruskallio, on aina ollut ja oleva kaikista kiintoisin ja kiehtovin. Se on se sisäinen totuus, jota minä etsin ja jonka aina toivon löytäväni kaiken muun alta, koskemattomana ja kauniina (joskus rumana ja raadollisenakin). Toisia taas (moniakin) tuntuu enemmän kiinnostavan se kaikki muu muuttuvainen, tuore ja tuoksuvainen. Kummassakin mieltymyksessä ja tavassa tarkastella itsea ja muita on sekä puolensa että heikkoutensa. Jälkimmäinen tapa opettaa keskittymään hetkeen ja herkistää näkemään maailman muuttuvuuden ja ihmisten kyvyn kasvaa ja uudistua. Vaarana on kuitenkin se, ettei koskaan koitakaan nähdä pintaa syvemmälle ja näin ollen niin omakuva kuin ihmissuhteetkin jäävät pinnalliselle tasolle, sille turvalliselle maaperälle, jossa ei koskaan tarvitsekaan todella koitta oppia tuntemaan sen paremmin itseään kuin kanssaihmisiäkään. Itse taas myönnän olevani toisinaan varsin kyvytön näkemään sitä, mikä on meneillään juuri nyt, mikä on olennaisinta tässä ja nyt. Etsiessäni ikuisesti niitä salattuja piiloviestejä, asioiden syvempää merkitystä ja ihmisten todellisempaa tuntemusta, eksyn joskus niin totaalisesti metsään, etten näe puita ympärilläni.
Itsestänikin näen herkimmin ja selvimmin vain sen ytimen, josta kaikki muu kehkeytyy ja versoaa. Uloimmat kuorikerrokset taas ovat enimmäkseen hämärän peitossa. Silti ne ovat juuri sitä osaa minusta, jonka muu maailma taas helpoiten näkee. Ehkä juuri siitä johtuukin se ristiriita oman sisäisen minäkuvani ja sen käsityksen välillä, joka muilla, suhteellisen tuoreilla tai pinnallisilla tuttavuuksilla minusta on. Tiedän kyllä melkolailla tarkasti, miltä sisällä näyttää, mutta saatan olla täysin pihalla siitä, millä värillä julkisivu on maalattu tai millainen matto on kuistin oven edessä toivottamassa vieraat tervetulleeksi. Tämäkö on se syy, jonka vuoksi koen usein suura hämmennystä ja epämukavuutta tilanteissa, joissa minun tulisi solmia uusia tuttavuuksia ja kommunikoida ihmisten kanssa, joita en tunne? Ja miksi koen tietyssä mielessä olevani jopa hyvinkin sulkeutunut ja sosiaalisesti estynyt, jopa viileä ja etäinen -asia, jota yksikään läheiseni ei minusta koskaan allekirjoittaisi...Kuitenkin todellisten ystävieni ja rakkaitteni seurassa koen olevani lämmin ja avoin ihminen, ulospäinsuuntautunut ja seurallinenkin. On helpompaa olla heidän kanssaan, koska he tuntevat minut niin kuin minä tunnen itseni, tai ainakin jotain siihen suuntaan.
Hmm...olisi mielenkiintoista tietää, millaisen kuvan blogiani lukevat, tutut tai tuntemattomat, ovat minusta näiden kirjoitusteni perusteella saaneet? Kirjallinen ilmaisu on aina tuntunut minulle itselleni luontevimmalta ja kynän varressa (tai näppiksen ääressä) tunnen olevani vahvoilla, omimmillani. Siksi voisin kuvitella, että pelkästään kirjoitusteni perusteella minua tulkitsevat pääsisivät jopa lähemmäs totuutta -siis sitä omaa sistäistä totuuttani- minusta, kuin tosielämässä minut pintapuolisesti tuntevat ihmiset.
...mutta voinhan olla väärässäkin. Jokainen kuitenkin tulkitsee lukemaansa (niin kuin kuulemaansa ja näkemäänsäkin) oman sisäisten suodattimiensa ja linssiensä läpi.
Kommentit