Koulun kentälle on parkkeerannut yön aikana sirkuskaravaani. Karnevaalin värinen teltta odottaa pystytystään ja huokailee hiljaa tuulessa. Ehkä se on väsynyt nieltyään taas edellisenä iltana nauravaisen ihmisjoukon hetkeksi sisuksiinsa ihmeellistä sirkusunelmaa elämään ja luovutettuaan sitten illan päätteeksi kaikki lapsen ja lapsenmieliset takaisin Arki Todellisuudelle. Sille viimeisen penkkirivin hiljaiselle istujalle, joka kärsivällisesti, mutta koskaan unohtamatta vaatii aina omansa takaisin. Arki on juhlienkin vakiovieras näet, vaikka harvoin pistääkään jalalla koreasti, eikä ikinä koskaan juovu liikaa.

Kentän laidalla kiertää laama levotonta kehää. Tunnen sääliä sitä kohtaan; arvaan sen unelmoivan aavikosta. Toinen on levollisempi, nyhtää maasta viime syksyistä heinää ja pureskelee sitä keskittyneesti. Riivimme maasta voikukkia ja apilaa ja työnnämme ne verkkoaidan silmästä laamoille samalla koko ajan säikkynä ympärillemme vilkuillen...jos niitä ei saisi syöttää. Häkissä sateenkaaren kirjavat kyyhkyset kuhertelevat rakastuneesti. Haluaisin olla vielä lapsenuskoinen, mutta tiedän, että tuo sateenkaari on karamelliväristä tehty.

Poni on pieni ja pirteä. Se hamuaa tyytyväisenä tarjoamamme makupalat. Pikkukeijukainen kiljuu riemusta. Heppa, heppa! Ja heppa katsoo meitä viisailla, kauniilla silmillään rauhallisesti. Antaa rapsuttaa otsakuviota karhea harjan alta, hyväillä samettista turpaa. Siinä voisi viihtyä vaikka kuinka kauan ihmettelemässä ja ihailemassa yhtä luomakunnan taidonnäytteistä.

Vuohilla on saatanallisen silmät. Tulee mieleen tarot-pakan kortti Paholainen. Ja siinä hyvässä merkityksessään. Baphomet oli kunnioitettu ja juhlittu hedelmällisyyden jumala ennen kuin kirkko sytytti helvetin tuleen ja uhkasi polttaa siellä jokaisen syntisen. Pakanallinen perheemme ei ota osaa siihen grillijuhlaan, joten voimme häpeilemättömästi ihailla vuohipukkien voimakkaita sarvia, pitkiä partoja ja paholaisen silmiä. Ovat ne vaan upeita otuksia nuo vuohet. Ja vuohipukit käkättävät kuin vanhat ukot -eihän siihen nauruun voi olla tarttumatta!

Puolen päivän tienoilla alkaa sirkusväki kömpiä ulos vaunuistaan. Nainen, jolla on punainen, kiharainen tukka pesee pyykkiä soikossa ja ripustelee sitä naruille aurinkoon kuivumaan. Vienossa tuulessa lepattavat ennustajaeukon helmat ja klovnin kaulukset. Yksi  istuu vaununsa portailla kahvikuppi kädessään haukotellen raukeasti. Lihava, hyväntuulisen näköinen heppu pistää tupakaksi aidan vieressä, puhuu kovalla äänellä ja naurahtelee kumeasti. Se on tirehtöööri luulen. Puisen lipuntimyyntivaunun kyljessä on hinnasto. Jollei lasketa euroja, voisi näkymä olla viime vuosisada alkupuolelta. Mutta ei tuolla taida nähdä parrakkaita naisia tai elefanttimiehiä. Siiamilaisetkaksosetkin on leikattu sievästi erikseen huippukirurgin veitsellä steriilissä leikkaussalissa huipputeknologiaa edustavien valaisimien alla. Eikä mitään erikoista ja harmaudesta poikkeavaa sovi enää tuijottaa, sillä sehän on epäkohteliasta.

Me heräämme hauraasta sirkusunelmasta ja tokenemme arkipäivän surrealismista. Jatkamme matkaamme viereiseen leikkipuistoon tekemään hiekasta valtakuntaa. Sehän on sellaista jokapäiväistä, vähän niin kuin oleminen prinsessana tai peikkona tai noita-akkana. Vuohien mäkätys kuuluu vielä jäljestämme. Eläköön Baphomet ja sideshow.