Olen löytänyt lohtuni merestä, virsoitukseni aaltojen lempeän lämpöisestä syleilystä. Viime päivinä olen sukeltanut sen kohtuun ja kadottanut hetkeksi oman kohtuni painon ja ennen kaikkea mieleni väsymyksen painon. Tuntenut taas hetken huikaisevaa keveyttä ja iloa ja onnea rinnassani. Sellaista puhdasta ja viatonta onnea, tyytyväisyyttä, joka syntyy elämän yksinkertaisimmista iloista ja nautinnoista.

Luonnonvesissä uiminen on aina ollut minusta ihanaa. Uiminen yleensäkin, mutta erityisesti meressä, järvessä tai joessa uiminen. En ole ikinä ollut suoranaisesti liikunnallinen ihminen, kaikki raivokkaan dynaaminen, hikipäässä ja hampaat irvessä äheltäminen on ollut minusta lapsesta saakka suorastaan kammottavaa ja koululiikunnan suoritus- ja kilpailupainotteisuus jätti minuun pysyvät traumat. Ja silti minunkin ruumiini ja sieluni on aina ollut täynnänsä väreilevää, pulppuavaa, räiskähtelevää ja pienin kiihkein henkäyksin hengittävää liike-energiaa, joka odottaa ja janoaa purkautumistaan. Uinnissa on minun mieleni liikkeisiin sopiva rytmi ja sointi, niin kuin tanssissakin. Se rauhoittaa levotonta sielua ja kiehuvaa sydäntä, tyynnyttää mielen ja ajatukset. Kätten liikkeitten tieltä väistyvä vesi, pehmeä, mutta pitävä vastus lihaksille ja koko kehoa ympäröivä syleilevä, kannatteleva tunne toimii meditaation tavoin. Uimahallissa voin uida helposti itseni huumaavan nääntyneeseen autuuteen ja nautin siitä, miten saan lempeästi ja lähes huomaamatta rääkätä kehoni sietokyvyn rajoille saakka. Kuitenkin parantava vaikutus on kaikkein suurin siellä, missä kattona on taivas ja väljinä seininä kaislikko, rannan puut ja kalliot. Ja missä veden pintaan piirtyvät pilvet ja auringon kultasäteet tai kuutamon hopea silta.

Vesi on vihertävästä sinestään huolimatta värienergialtaan oranssia. Oranssi taas on tunne-elämän, seksuaalisuuden, luovuuden ja elämänhalun ja -voiman väri. Itämaisissa kulttuureissa se on myös viisauden väri, mutta vastaanottaivaisen ja iloisen viisauden, ei vakavan ja vaikean. Moni nainen janoaa oranssia voimaa, etenkin, jos takana on menneisyyden tunne-elämään kohdistuneita traumoja, jotka vaikeuttavat vahvan identiteetin ja itsetunnon muodostumista ja heikentävät kykyä nauttia vapautuneesti omasta seksuaalisuudestaan. Raskauskin saa kaipaamaan tätä elämän väriä, sillä juuri oranssi asuu kehossa kohdun kohdalla. Siksi oranssin värin ja energian kohtaaminen vahvistaa tätä aluetta ja tukee siksi raskautta.

Pienet lapset osaavat yleensä nauttia ja iloita luonnostaan vedestä. Aikuinen ei välttämättä siihen pysty enää yhtä estottomasti ja riemukkaasti; kesäkuumillakin vilvoittavaan veteen pulahdetaan harkiten ja arkaillen ja takas rantaan kiiruhdetaan vikkelästi. Lapsi onkin yleensä aikuista paremmin kosketuksissa omaan luovaan energiaansa ja rehelliseen tunne-elämäänsä. Estot ja lukot sielussa tulevat usein vasta vuosien ja kokemusten karvaiden myötä, eikä aikuinen ole myöskään enää yhtä joustava ja nopeasti elpyvä, kuin lapsi. Lapsissa oranssi energia virtaa vapaasti; se näkyy kykynä olla läsnä hetkessä, heittäytyä täysillä mukaan ja iloita elämän pienistä suurista iloista. Ehkä vedestä nauttiva aikuinenkin voisi päästä yhteyksiin sisäisen lapsensa kanssa ja oppia siltä uudestaan ne asiat, jotka on jo unohtanut.

Vain yksi harmi liittyy tähän lohdulliseen tunteeseen, vapauttavaan kokemukseen, jonka olen taas tauon jälkeen löytänyt veden sylistä; sinilevien kukinta koittaa sen minulta ryöstää. Onneksi asumme saaressa, joka on erinäisten rantojen ja matalien lahdenpoukamien ympäröimä. Vielä löytyy lähistöltä yksi, jossa sinilevää ei ole silmämääräisesti havaittu ja siellä iloittelimmekin eilen illalla, minä, Partasuu ja Pikkukeijukainen. Tyttösen setäkin oli mukana, mutta tyytyi tällä kertaa seuraamaan roiskuvaista hauskanpitoamme rantahietikolta. Keijukainen on oikea vesipeto :). Joka päivä pitäisi uimaan päästä, vaikka ilma olisi millainen. Vedestä ei maltettaisi pois, vaikka huulet jo sinertää ja hampaat kalisevat. Mutta sellainenhan sitä itsekin oli joskus, meistä itse kukin, eikö niin? Mutta sitten sen kaiken jotenkin kadottaa ja tulee liiankin mukavuudenhaluiseksi, ehkä vähän laiskaksikin. On se vaan kerrassaan ihanaa asua täällä, missä meri meitä ympäröi, eikä uimarantaa koskaan ole pitkälti matkaa. Tulee sitten käytyäkin, vaikka päivittäin, kun ei ole vaiva eikä mikään ja matkan taittaminen onnistuu jopa raskauspahoinvoinnista kärsivälle äidille ;). Ilmakin on sentään hitusen raikkaampaa ja helpompaa hengittää kuin sisämaassa.

Kyllä se vesi niin tärkeä elementti on, että lähes aina olen pitänyt huolen siitä, ettei asuinpaikkani osu kävelymatkaa kauemmas rannasta, oli se sitten meren, järven tai joen ranta. Pelkkä veden katseleminenkin ja jopa sen läheisyyden tiedostaminen on minulle vapauttava ja rauhoittava tunne. Ja ne harvat kerrat, kun olen joutunut kauas sen läheisyydestä, olen todella kärsinyt siitä.

Menkäähän uimaan ihmiset, nauttikaa vielä lämpimistä vesistä kun voitte ja yhdestä kesän yksinkertaisimmista ja viattomimmista iloista. Niin aijon tehdä minäkin. Jo tänä iltana taas :)